Heidi hyppäsi täydestä vauhdista toimiston ohjaksiin yrityksen kasvaessa. Työssään hallinnon assistenttina Heidi pitää pallot ilmassa, toimiston pystyssä ja huolehtii kasvavasta määrästä työntekijöitä. Monipuolinen kokemus erilaisista tehtävistä tuo uutta näkökulmaa myös johtoryhmän työskentelyyn.
Lue koko tekstiSuuri osa maailmassa olevasta tiedosta ei ole rakenteisessa muodossa. Ihmiset kommunikoivat luontevasti tekstinä, koneet taulukoina. NLP eli luonnollisen kielen käsittely mahdollistaa asioiden rakenteistamisen vapaasta tekstistä, jolloin tieto saadaan analytiikan ymmärtämään muotoon.
Lue koko tekstiDataa kertyy kunnossapidon valvontalaitteista ja automaatioprosesseista runsaasti, mutta sitä ei saada näytille tai sen käsittely on nykyisellään hankalaa. Tästä johtuen joudutaan usein turvautumaan yksinkertaisiin hälytysrajoihin ja datan tarkasteluun perusnäkymien kautta. Datan hyödyntäminen esimerkiksi kunnossapidon suunnittelussa tai prosessien optimoinnissa on silloin vaikeaa.
Lue koko tekstiAkselilla on vahva tausta skaalautuvien, pilvipohjaisten SaaS-ohjelmistojen kehittämisessä mikropalveluarkkitehtuurilla. Hän työskentelee parhaillaan datatutkijan roolissa projektissa ennustaakseen tuotteiden kysyntää myyntihistorian perusteella. Vapaa-ajallaan hän askartelee neuroverkkojen ja kodintektiikan automatisoinnin parissa.
Lue koko tekstiViimeistään Eurooppaa ravisutteleva energiakriisi on saanut yritykset, kunnat ja yksityishenkilöt kiinnostumaan energian säästöstä. Nousseet energiakustannukset luovat painetta investoinneille ja uudet sähkösopimukset ovat enenevässä määrin sidottuja tuntipohjaiseen markkinahintaan. Data-analytiikka antaa työkaluja energiankulutuksen optimointiin ja kestävän kehityksen tavoitteet luovat mahdollisuuksia edelläkävijöille.
Lue koko tekstiEemeli tuli Veracellille tekemään tuotekehitystä UWB-sisätilapaikannuksen parissa ja siirtyi myöhemmin lisäksi asiakasprojekteihin. Tällä hetkellä meneillään on pidempi projekti terveydenhuollon parissa ja tuotekehityksessä aletaan päästä pian pilottivaiheeseen.
Lue koko tekstiAntti-Jussi opiskeli sähkötekniikkaa pääaineena signaalinkäsittely ja koneoppiminen sekä sivuaineena terveyden informatiikka. Veracellille hän tuli ensin kehittämään sisätilapaikannusjärjestelmää osaksi Ago-projektia, jossa tutkitaan UWB-teknologian mahdollisuuksia terveydenhuollossa. A-J:lle löytyi myöhemmin mielekäs asiakasprojekti, joten tuotekehitys kulkee nykyisin sen rinnalla.
Lue koko tekstiMarkus Räsänen on osa Veracellin asiantuntijaverkostoa, jonka avulla hankimme projekteihin tarvittaessa eri alojen erikoisosaamista. Alansa huippuosaajana Markus vahvistaa asiantuntijuuttamme terveydenhuollon ja lääketieteen alueella.
Lue koko tekstiIntegritaksen yhteistyökumppanina Veracell on mukana nostamassa PIRKKO®-järjestelmää seuraavalle tasolle. Integritaksen ja Veracellin kumppanuus on kestänyt jo kolmisen vuotta ja viime aikoina yhteistyö on kiihtynyt PIRKKO®-järjestelmän data- ja analytiikkalähtöisyyden kehittämisen myötä.
Lue koko tekstiOlemme olleet Tietoevryn tiimien apuna eri projekteissa Tietoevry Care-yksikössä, joka kehittää moderneja ratkaisuja terveydenhuollon haasteisiin.
Lue koko tekstiTeknologiajohtajan roolin lisäksi Antti tekee potilasdatan parissa töitä Tietoevryn projekteissa sekä osallistuu Solutoksen tuotteen analytiikan kehittämiseen Veracellin toteutustiimissä.
Lue koko tekstiSergein tausta on bioinformatiikassa ja nykyisin hän toimii asiakasprojekteissa analytiikan ja datan käsittelyn asiantuntijana sekä Veracellin operatiivisena johtajana.
Lue koko tekstiHannes tuli mukaan Veracellin tuotekehitykseen jo alkuaikoina, kun nykyistä IoT-alustaa vasta alettiin kehittää. Sittemmin kehitystiimi on saanut uusia tekijöitä ja Hannes on siirtynyt tekemään konsulttitöitä asiakasprojekteissa.
Lue koko tekstiRadioteknologian (UWB) ja kiihtyvyysmittarin tiedon yhdistäminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia putoamisen havaitsemiseen, koska se mahdollistaa kahden tietolähteen käytön yhden sijasta. Tämä avaa tien kehittyneemmille algoritmeille.
Lue koko tekstiVili tekee diplomityötä kaatumisen tunnistamisesta osana Business Finlandin rahoittamaa Ago-projektia. Tuotekehityksen tavoitteena on tuottaa sisätilassa toimiva paikannusjärjestelmä, joka tuottaa tarkkaa tietoa tiloissa liikkuvista henkilöistä.
Lue koko tekstiTimo Erkkilä on Veracell Oy:n perustaja sekä toimitusjohtaja. Lähtökohtana Timolla on kehittää ratkaisuja ongelmiin asiakaslähtöisesti ja saada aikaan merkittävää ja mitattavaa kehitystä yritysten liiketoimintaan.
Lue koko tekstiVeracellin ydinosaamista on ymmärrys eri tyyppisistä datoista ja integraatioista. Meillä on pitkä kokemus reaaliaikajärjestelmistä ja niiden prosessoinnista sekä analytiikasta. Autamme asiakkaitamme luopumaan exceleistä ja toteuttamaan integratiivisen ja ohjelmistoavusteisen toiminnanohjauksen sekä siihen liittyvän automaation.
Lue koko tekstiLue, mitä Cambrin toimitusjohtaja tohtori Heli Holttinen kertoo siitä, miten Cambrin SaaS-liiketoiminta pyrkii demokratisoimaan markkinatutkimusta - ja miten Veracellin datatieteilijöistä ja ohjelmistokehittäjistä on tullut olennainen osa heidän matkaansa.
Lue koko tekstiEsittelyssä Veracellin konsulttiverkostosta Kullervo Kotiaho: yrittäjä, ohjelmistokehittäjä ja ongelmanratkaisija.
Lue koko tekstiTuotekehitys sai uutta vauhtia Business Finlandin myöntämästä Tempo-rahoituksesta.
Lue koko tekstiMe olemme keskittyneet teknologian syvälliseen osaamiseen, ja haluamme panostaa siihen myös jatkossa. Siksi luotamme verkostomme voimaan ja uskomme, että sen avulla saamme parhaat ihmiset heille parhaiten sopiviin töihin. Yhdessä tekemällä voimme hyödyntää toistemme uniikkia tietoa ja taitoa siten, että lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.
Lue koko tekstiPerustimme Veracellin, koska haluamme edistää yritysten kyvykkyyttä käyttää keräämäänsä dataa tehokkaasti ja skaalautuvasti. Rakennamme ratkaisuja, jotka myötäilevät ja keventävät ihmisten jokapäiväistä arkea. Otathan yhteyttä, jos haluat kuulla lisää tekoälyn hyödyntämisestä, tai sinulla on ongelma, jonka ratkaisemisessa voisimme auttaa.
Lue koko teksti