Kaikki postaukset

Aloitimme yhteistyön AI Roots -konsulttitalon kanssa

Me olemme keskittyneet teknologian syvälliseen osaamiseen, ja haluamme panostaa siihen myös jatkossa. Siksi luotamme verkostomme voimaan ja uskomme, että sen avulla saamme parhaat ihmiset heille parhaiten sopiviin töihin. Yhdessä tekemällä voimme hyödyntää toistemme uniikkia tietoa ja taitoa siten, että lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Hyvä projekti rakennetaan asiantuntijuudella

Veracell on teknologia- ja tekoälykehitykseen erikoistunut yritys. Meidän toimintamme ydin on hyödyntää verkostoja kaikkien hyväksi – siksi meillä ei ole valtavaa myyntitiimiä tai ihmisiä palkkalistoilla töitä odottelemassa. Sen sijaan luotamme verkostomme voimaan ja uskomme, että toimintamallimme avulla saamme parhaat ihmiset heille parhaiten sopiviin töihin. Sama koskee myyntiä, sillä kumppaniyritysten kautta voimme tarjota sopivimmat tekijät sinne, missä heitä eniten tarvitaan.

Myynti on oma taiteenlajinsa ja onnistunut asiantuntijamyynti vaatii syvällistä ymmärrystä eri toimialoista ja teknologioista. Olemme huomanneet, että erityisesti tekoälyn ja koneoppimisen myynnissä on oltava tarkkana, ettei luo epärealistisia odotuksia, ainakaan ennen kuin tunnetaan ongelma ja nykytila riittävän hyvin. Kun ei päästäkään pää pilvissä lupailtuihin tuloksiin, jää väistämättä molemmille osapuolille paha mieli.

Yhteistyön avulla keskitymme siihen, missä olemme hyviä

AI Roots on verkostomme kumppani, jolla on syvä ymmärrys teknologian mahdollisuuksista ja rajoitteista. Siinä missä me olemme hyviä toteuttamaan projekteja, AI Roots on erinomainen törmäyttämään sopivia ihmisiä toisiinsa. Yhdessä tekemällä voimme hyödyntää toistemme uniikkia tietoa ja taitoa siten, että lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Tuomme saman pöydän ääreen data-asiantuntijat ja yritykset, jotka haluavat valjastaa datansa käyttöön. Jaettu näkökulmamme on, että parhaaseen lopputulokseen päästään yhdistämällä kovimmat osaajat tunnistettuun tarpeeseen. Näin yritykset voivat laajentaa dataosaamistaan joustavasti, kasvattaen vahvat juuret kestävään datalähtöiseen liiketoimintaan.

Miten tämä käytännössä toimii?

Päivittäinen yhteistyö toimii siten, että sopivan asiakastarpeen tullessa istumme alas ja mietimme minkälaista osaamista tarvitaan. AI Rootsin asiantuntijoiden johdolla tutkimme ja selvitämme minkälaisia tavoitteita ja odotuksia meihin kohdistuu. Kun tarjous on yhdessä hiottu riittävän valmiiksi, löydämme sopivan tiimin toteuttamaan toivotun projektin. Tällä hetkellä kehitämme yhdessä koneoppimiseen liittyvää alustaa ja kehitämme datastrategiaa yhteiselle asiakkaallemme.

"Veracellin kaltaiset yritykset verkostossamme olemme valmiita kohtaamaan vaikeimpiakin haasteita, hyödyntäen dataa ja tekoälyä innovatiivisesti uuden liiketoiminnan kehitykseen." - Ari Rantanen, AI Rootsin perustaja

Jakaminen on kaikkien etu

Me olemme keskittyneet teknologian syvälliseen osaamiseen, ja haluamme panostaa siihen myös jatkossa. Siksi AI Rootsin kaltaisten yritysten osaaminen verkostojen kasvattajana on meille tärkeää. Silloin voimme keskittyä siihen mitä osaamme parhaiten: onnistuneiden projektien toimittamiseen.

Meidän pohjantähtemme on, että teemme asioita jotka ovat asiakkaillemme tärkeitä. Asetamme tavoitteet ja osaamisen oikealle tasolle, jotta lopullinen toteutus on paras mahdollinen. Data antaa niin paljon mahdollisuuksia, että tuloksia ei kannata pilata väärällä tiimillä tai huonosti määritellyillä tavoitteilla. Sen vuoksi olemme valmiita jakamaan, sekä tuotot että onnistumiset, koko verkostomme kanssa. Silloin kaikki menestyvät paremmin kuin yksin.

Referenssit

No items found.